An image of pallor or classicism? What comes to mind about a light muted brown, beige? My own memory of that colorless color is associated with ancient years of study in Italy. My roommate went to a hair salon where the hairdresser admired my friend’s hair color as beige. This was by no means to the liking of that friend of mine who felt like a road-colored mouse and did not take this as a compliment.

Beige competes in the same series as the Taupe I dealt with here earlier, that same dull and muted shade somewhere among the millions of browns and grays.

Beige is one of the most awkward shades in graphic products. Experience has shown that a variety of off-white and beige cause unpleasant surprises in print. If you have to work in environments where it is not possible to calibrate the equipments and optimize the reproduction of color tones, the beige will appear in the brochure as pee yellow and the natural white will be a strange nude or pink. In Albers ’color-matching exercises, beige and muted gray change under the influence of the environment, seemingly completely unpredictable. Or well, they change according to the laws of contrasting colors. Intense green causes a small beige color field to turn red and red to turn green.

Breathtaking works from Anj Smith, whose exhibition is currently on Sara Hilden. Details painted with one hair, stitches, tobacco butts, beetles, dark under-eyes, cliché teenage imagery with skulls. It is also interesting to watch the audience leaning against the works in the exhibition; Oil paintings, which follow the techniques and the use of materials developed over hundreds of years (like chiaroscuro), are mini-sized.

After all, these are beige too.

In my own environment, natural materials are mainly beige. Icons of Scandinavian design like Aalto chairs with braided seats of unpainted rattan, the wooden birds by danish Kaj Bojesen as well as untreated brownish of kraft paper or linen.

Hailakkuuden vai klassisuuden kuva? Mitä tulee mieleen vaaleasta taitetusta ruskeasta, beigestä? Oma muisto tuohon värittömään väriin liittyy muinaisiin opiskeluvuosiin Italiassa. Kämppäkaverini kävi kampaamossa, jossa kampaaja ihaili ystävättäreni hiustenväriä beigenä. Tämä ei suinkaan miellyttänyt tuota kaveriani, joka tunsi itsensä maantienväriseksi hiirulaiseksi eikä suinkaan kokenut tokaisua kohteliaisuutena.

Beige kilpailee samassa sarjassa kuin aiemmin täällä käsitelleeni taupe, sitä samaa taitettua ja vaimennettua sävyä jossain ruskeiden ja harmaiden sävykkäällä kirjolla.

Beige on hankalimpia sävyjä graafisissa tuotteissa. Kokemuksen mukaan erilaiset luonnonvalkoiset ja beiget aiheuttavat ikäviä yllätyksiä painotuotteissa. Mikäli joudutaan työskentelemään ympäristöissä, joissa ei voida kalibroida laitteita ja optimoida värisävyjen toistoa, beige ilmestyykin esitteeseen pissankeltaisena ja luonnonvalkoinen onkin outo nude tai vaaleanpunertava. Albersin väririnnastusharjoituksissa beiget ja taitetut harmaat muuttuvat ympäristön vaikutuksesta, milloin miksikin täysin ennakoimatta. Tai no, ne muuttuvat noudattaen vastavärien lainalaisuuksia. Voimakas vihreä saa pienen beigen värikentän punertumaan ja punainen vihertymään.

Henkeäsalpaavia teoksia vielä Anj Smithiltä, jonka näyttely parhaillaan on Sara Hildenillä. Yhdellä karvalla maalattuja yksityiskohtia, sittiäisiä, tupakan tumppeja, harsoja, tummia silmänalusia, kliseistä teinikuvastoa pääkalloineen. Huvittavaa näyttelyssä on seurata myös teosten ääreen kumartuvaa yleisöä, eräskin rouva oli varustautunut suurennuslasilla teosten tarkasteluun. Öljymaalaukset, jotka noudattavat satojen vuosien aikana kehittyneitä materiaalien kuvauksen tekniikkoja, ovat minikokoisia.

Onhan näissäkin beigeä.

Omassa ympäristössä luonnonmateriaalit ovat lähinnä beigeä. Skandinaavisen muotoilun ikonit Aalto-tuolit punospäällisineen tai korituolin maalaamaton rottinki, samoin kuin voimapaperin tai pellavan käsittelemätön rusehdus.