Ruoste

seinä2

Ruosteen murrettu oranssi on korroosion tulosta. Korroosio on ympäristön vaikutuksesta tapahtuvaa materiaalin muuttumista käyttökelvottomaan muotoon. Vahingoittuva materiaali liukenee tai muuten reagoi ympäristön kanssa. Näin siis Wikipedian mukaan. Tuo loistavan kirkas oranssi, joka kiehtoo esteetikon silmälaseilla tarkasteltuna, on rappeutumista, pilalle menemistä. Siinä lienee myös värin vetovoiman salaisuus, tuhoava kauneus.

Samaa tuhoavaa kauneutta, haikeutta, melankoliaa ja surua on myös Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä Poltettu oranssi. Muistelen nähneeni sen näyttämöllä jossain herkässä nuoruudessani. Teos jäi mielenpohjalle kaihertamaan. Näytelmän poltettu oranssi on hulluteen tuomitun mielen kuvaus. Nuori päähenkilö jää lapsuuden kokemusten vangiksi, ankaran äidin, pahoinpitelyn ja raiskauksen, rakkaudettomuuden ja toivon menettämisen rankaisemaksi. Teoksessa värit ovat merkittävässä roolissa. Jo nimen poltettu oranssi vaihtelee polttavan tunteen, tuhopolton, päähenkilön hiusten värin sekä silkkipuvun konkreettisena värinä. Toinen värillinen hahmo on näytelmän terapeutti, kylmän viileänä sinisenä vastavoimana, joka lopulta luovuttaa potilaastaan ja päästää tämän luisumaan hulluuteen. Tuomio on normatiivisen ympäristön, perheen ja terapeutin asettama. Tekstissä epäillään tuomion oikeutusta, oliko kyseessä kuitenkin vain terapeutin taitamattomuus ja luovuttaminen, äidin ymmärtämättömyys ja oma ahdistus, isän periksi antaminen ja pehmeys. Teoksessa puristavan tunteen aiheuttaa kohtalo, syntymässä asetetut ihmissuhteet, ahdistukset, perityt traumat ja niiden pitkät varjot sekä voimattomuus niiden edessä. Jonkinlainen syövyttävä voima materiaalissa itsessään.

perhe

Tampereella ihmettelin myös noita ruostuneita, kirkkaan oranssiksi muuttuneita rautamökkejä pitkin kaupunkia. Omassa lähikorttelissani mökki on hieman hämmentävä näky. Paljastui, että kyseessä ovat raitiotiehen liittyvät sähkökeskukset ja ilmeisesti ne on tarkoituksella jätetty korroosion uhreiksi. Hieno veto, kuka lieneekään idean takana. Tönöt näyttävät upeilta virheettömyyteen pyrkivässä ympäristössä, jossa kesäpäivään kuuluu jatkuva ruohonleikkuukoneiden ja trimmereiden pärinä.

tönö

rata

Työhuoneella ruoste tietenkin kukkii mitä moninaisimmissa muodoissa. Löysin myös käyttööni vanhat temperapigmentit, jotka ovat maavärejä (ruostetta), punaokraa, umbraa, siennaa. Temperamaalausta en ole ajatellutkaan aiemmin kuten tässä artikkelissa raamatullisena, syvälle kulttuuriimme liittyvänä. Rautapitoinen punaokra, maa eli Aatami (called ‘dm, “Adam, red clay, or primordial human) sekoitettuna munan keltuaiseen eli sieluun tai henkeen, joka sijaitsee tuossa linnun alkiossa (the bird being the symbol for πνεῦμα, pnuema, spirit, soul, or breath). Väri ei ole digitaalista Pantone-koodia vaan sotkuista multaa, ainetta, jolla on sielu, maantiede, historia ja kulttuurinen kohta meissä ihmisissä.

hattu
Viimeviikkoinen promootio nosti esiin omat muistot, jo hieman korroosion kourissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s