Patinated copper green has always been around me. I come back to it constantly and wonder why. The word patina is derived from a Latin pan or shallow cookware. Containers made of a copper-containing alloy (bronze), when oxidized, acquire a beautiful shade of green and the warm reddish color of the copper itself. Admittedly, the word is also very reminiscent of patho, the melancholic meaning of a sad feeling. The Japanese Wabi Sabi concept was a trend word a couple of years ago on the lips and blogs of all interior designers (how about appropriation again?). Wabi Sabi connects just perfectly those patina and pathos that grow from the roots of our western culture. The sad feeling of disappearance and imperfection is liberating and forgiving. The bittersweet feeling of melancholy and nostalgia is appealing.
In the painting studio, patinated surfaces, rust and cracked surfaces are created from the saturation of the heart. Beautifully aging objects are ones that are valued by theorists writing about sustainable aesthetics. As the material ages, it just has to become better and more aesthetically pleasing, otherwise the objects will be replaced with new ones. Constantly new objects are, of course, destructive to the survival of life on Earth. The history and story that has become visible in the patinated material leads to precisely that nostalgic and melancholic mood, the pathos.
Increasingly, I am trying to understand the language of objects that Pasolini defines as more real than what is spoken or written in the culture. The colors before the artificial dyes were fading and changing like natural phenomena, like the weather. Patination, rusting and fading are part of the cycle in which your own body forms part, its destiny.
Patina and remembrance are interrelated. Metaphorical descriptions of memory have limited it as if it were a box or an archive shelf from which a single memory can be excavated as a file contained in a folder. However, the memory does not function as such but is time-corroded, patinated, illustrated by the fine lines of the cracker. It has changed color from warm orange red to light grayish green. Michel de Certeau has stated that the ability of memory to intervene comes from its ability to become altered, displaced, moving without a permanent space or place.
The word pairs patina and pathos, Wabi and Sabi also bring to mind a pair of human and humus. At the root of words are decay and man, dust and cells, bacteria, and the eternal transformation into circulation. Thus in the spring this is concretely in front of the eyes, it smells in the air and feels underfoot. Old dead leaves and new sprouts.
Patinoituneen kuparin vihreä on ollut aina ympäristössäni. Palaan siihen jatkuvasti ja pohdin miksi. Patina sanana juontuu latinan pannusta tai matalasta keittoastiasta. Kuparipitoisesta metalliseoksesta (pronssista) valmistetut astiat saavat hapettuessaan kauniin vihreän sävyn ja itse kuparin lämpimän punertavan metallin vastavärin. Sana tosin muistuttaa kovasti myös pathosta eli surullisen tunteen melankolista merkitystä. Japanin kielen wabi sabi -käsite oli parin vuoden takaisena trendisanana kaikkien sisustajien huulilla ja blogeissa. Wabi sabi yhdistää juuri nuo länsimaisen kulttuurimme juurista kasvavat patinan ja pathoksen. Surumielinen katovaisuuteen ja epätäydellisyyteen liittyvä tunne on vapauttava ja anteeksiantava. Melankolian ja nostalgian katkeransuloinen tunne houkuttaa.
Työhuoneella syntyy patinoituneita pintoja, ruostetta ja krakeluuria (halkeillutta pintaa) sydämen kyllyydestä. Kauniisti ikääntyvät esineet ovat sellaisia, joita kestävästä estetiikasta kirjoittavat teoreetikot arvostavat. Materiaalin on ikääntyessään vain muututtava paremmaksi ja esteettisesti miellyttävämmäksi, muutoin esineet korvataan uusilla. Jatkuvasti uudet esineet ovat tietenkin maapallon elämän säilymisen kannalta turmiollisia. Historia ja tarina, joka patinoituneessa materiaalissa on muuntautunut näkyväksi johdattaa juuri tuohon nostalgiseen ja melankoliseen liikutukseen, pathokseen.
Yhä enenevässä määrin yritän ymmärtää esineiden kieltä, josta Pasolini puhuu todempana kuin kulttuurin puhuttu tai kirjotettu. Värit ennen keinotekoisia väriaineita olivat haalistuvia, katoavia ja muuttuvia kuin luonnonilmiöt, kuin säätila. Patinoituminen, ruostuminen ja haalistuminen ovat osa kiertoa, jossa oma ruumis muodostaa osansa, kohtalonsa.
Patina ja muistaminen liittyvät toisiinsa. Muistin metaforiset kuvaukset ovat rajanneet sen ikään kuin laatikoksi tai arkistohyllyksi, josta yksittäisen muiston voi kaivaa esiin kansion sisältämänä tiedostona. Muisti ei kuitenkaan toimi sellaisena vaan ajan syövyttämänä, patinoituneena, krakeluurin hienojen viivojen kuvittamana. Se on vaihtanut värinsä kuparin lämpimästä oranssinpunaisesta vaalean harmahtavaan vihreään. Michel de Certeau on todennut, että muistin kyky puuttua asioihin on perua kyvyltä tulla muutetuksi, siirretyksi paikaltaan, liikkuvana ilman vakituista tilaa tai paikkaa.
Sanaparit patina ja pathos, wabi ja sabi tuovat mieleen myös parin humaani (human) ja humus. Sanojen alkuperässä on samassa juuressa maatuminen ja ihminen, tomu ja solut, bakteerit ja ikuinen muuttuminen kiertoon. Näin keväällä tämä on konkreettisesti silmien edessä, se tuoksuu ilmassa ja tuntuu jalkojen alla. Vanhat kuolleet lehdet ja uudet idut.
Väri värinä 