The spring sun is shining and soon the environment is blooming. Spring is also related to the time constraints that the new studio has brought with it. Not just finding any time to write (unfortunately). While waiting for the spring flowers, however, the almost black, darkest of dark purple or reddish hue of the eggplant is of interest. Everything strange and especially the dark things has been treated with caution, sometimes outright fearfully. A modest example is an eggplant, which as an almost black vegetable has been considered the cause of madness and suspicious in every way. However, the color is the most fascinating. Black, purple and deep. The same color is found in almost black violets or in these anemones of the image. While waiting for the anemones in nature, I admire these processed plants with their black, mystical eyes.

Georges Bataille has written a short essay on the language of flowers.

”In any case, it’s interesting to note that if we say that flowers are beautiful, it’s because they adapt to how things should be, in other words, because they represent the ideal of humanity.”

In it, as in all of Bataille’s writings, terrible, disgusting, and beauty and desirability mix with each other. Bataille cannot be content to admire beautiful flowers but to place above-ground inflorescences as opposed to underground roots. The roots love the rotten and are worm-like, unpleasant creatures of darkness. The inflorescences as earthly manifestations of beauty, on the other hand, are only in their splendor for a moment, until they experience a nasty transformation and at death turn outright lewd, twisted decaying earth colors (sadly, also sexually, the flowers wither like old and over-make-up widows). Bataille’s essay is also relevant as a comment on Vincent van Gogh’s sunflowers. The essay is a sequel to another writing in which they appear.

”The relationship of an artist who identifies with fragile candles, alternately with fresh or withered sunflowers, to an ideal whose radiant form is represented by the sun would thus appear to be similar to the relationship of ancient people to the gods insofar as the gods still brought them to the power of dismay.” (translations by Roni Grén)

The latest film “At the Gates of Eternity” about the final stages of van Gogh’s life is the most recommended. It shows the vision of the director and especially the painter Julian Schnabel in depth and as visuality.

Kevätaurinko paistaa ja kohta ympäristö kukkii. Kevät liittyy myös ajan rajallisuuteen, jonka uusi työhuone on tuonut mukanaan. Kirjottamiseen (harmillista) ei vain tahdo löytyä aikaa. Kukkia odotellessa väreistä kiinnostuksen herättää kuitenkin lähes musta, tummista tummin violetti eli munakoison punertava sävy. Kaikkeen vieraaseen ja varsinkin tummaan sellaiseen on suhtauduttu varauksella, toisinaan suorastan pelonsekaisesti. Vaatimaton esimerkki olkoon munakoiso, jota lähes mustana vihanneksena on pidetty hulluuden aiheuttajana ja kaikin puolin epäilyttävänä. Väri on kuitenkin mitä kiehtovin. Musta, violetti ja syvä. Samaa väriä löytyy lähes mustista orvokeista tai näistä kuvan anemoneista, jotka ovat vuokkojen sukua. Vuokkoja luonnossa odotellessa ihailen näitä jalostettuja mustine, mystisine silmineen.

Georges Bataille on kirjoittanut pienen esseen kukkien kielestä.

”Joka tapauksessa on kiinnostavaa huomata, että jos sanotaan että kukat ovat kauniita, johtuu se siitä, että ne sovittautuvat siihen miten asioiden tulisi olla, toisin sanoen, että ne edustavat ihmisyyden ideaalia.”

Siinä, kuten kaikissa Bataillen kirjoituksissa kauhea, vastenmielinen sekä kauneus ja haluttavuus sekoittuvat keskenään. Bataille ei voi tyytyä kauniiden kukkien ihasteluun vaan asettaa maanpäälliset kukinnot vastakohdaksi maanalaisille juurille. Juuret rakastavat mädäntynyttä ja ovat matojen kaltaisia, epämiellyttäviä pimeyden olentoja. Kukinnot maanpällisinä kauneuden esiintyminä puolestaan ovat vain hetken loistossaan, kunnes kokevat ikävän muodonmuutoksen ja kuollessaan muuttuvat suorastaan irvokkaiksi, vääntyneiksi maatuvan maan värisiksi (ikävästi myös sukupuolittuneesti kukat kuihtuvat kuin vanhat ja ylimeikatut leskirouvat). Bataillen essee on kommenttina ajankohtainen myös Vincent van Goghin auringonkukkien vuoksi. Essee on jatkoa toiselle kirjoitukselle, jossa ne ovat pääosassa.

”Vuoroin hauraisiin kynttilöihin, vuoroin tuoreisiin tai lakastuneisiin auringonkukkiin samastuvan taiteilijan suhde ideaaliin, jonka sädehtivintä muotoa aurinko edustaa, näyttäisi näin olevan samankaltainen kuin muinaisten ihmisten suhde jumaliin sikäli kuin jumalat vielä saivat heidät tyrmistyksen valtaan.” (käännökset Roni Grén)

Viimeisin elokuva Ikuisuuden porteilla van Goghin elämän loppuvaiheista, on mitä suositeltavin. Siinä näkyy ohjaajan ja erityisesti maalarin Julian Schnabelin visio syvyytenä ja visuaalisuutena.