We have a built-in tendency to find meanings in the world. The observation of a mundane, gray environment seems significant, it is no longer meaningless. I have selected this view, this gray glacier from Näsijärvi and I show it because it is relevant. Objects and things like landscape exist as a physical presence, but by giving them a name, picking them apart from the world as images, I connect them to the conversation and into the culture. So voilà.

Sub-iectum originally means throw under or near. This was well remembered from the lectures of the philosopher Juha Varto and I came across it again. I place myself as a support of that meaningful icy lake and gray horizon. Now we can talk about it together.

According to Johannes Itten, gray is created by mixing contrasting colors. So it includes all the main colors. One can personally test in practice how difficult it is to achieve this by mixing dyes. (It’s impossible). The result is usually color of mud, or mole gray, which I dealt with earlier. With a swirl of color, that might work somehow. The whirlwind needs to get in a steady fast motion to appear in the medium gray. That field between knowledge and experience is located in the gray area.

For me, gray is an experience of colorless, without its own character, a lack. It is my experience, my feeling. No one knows anything about another’s experience or feeling except their own. Let it be valuable in itself, even if no one understands or appreciates it. Then there are blue-gray, Taube, warm gray, silver gray, but that particular gray is none of them. It’s just gray.

The holiday was a time to read and watch in complete peace, despite that gray landscape. White Christmas and snow are always expected in the gloom of midwinter, but to be honest, most of the time winter is gray. Endlessly gray skies, those ouzo, raki or pastis colored and colorless islands, leafless twigs and ice.

Meillä on sisäänrakennettuna taipumus löytää merkityksiä maailmasta. Havainto arkisesta, harmaasta ympäristöstä näyttäytyy merkittävänä, se ei ole enää mitäänsanomaton. Olen valinnut tämän näkymän, tämän harmaan jäätikön Näsijärveltä ja näytän sen, koska se on merkityksellinen. Esineet ja asiat kuten maisema ovat olemassa fyysisenä läsnäolona, mutta antamalla niille nimi, poimimalla ne erikseen maailmasta kuvina, liitän ne keskusteluun ja kulttuurin osaksi. Joten voilà.

Subjekti (sub-iectum) tarkoittaa alun perin alhaalta kannattelevaa. Tämä jäi hyvinkin mieleen filosofi Juha Varton luennoilta ja törmäsin siihen taas. Asetan itseni kannattelemaan tuota merkitystä jäisestä järvestä ja harmaasta horisontista. Nyt voimme puhua siitä yhdessä.

Johannes Ittenin mukaan harmaa saadaan aikaiseksi sekoittamalla vastavärejä. Se siis sisältää kaikki päävärit. Voi itse kokeilla käytännössä kuinka vaikeaa tätä on saavuttaa väriaineita sekoittamalla. (Se on mahdotonta). Tuloksena on yleensä kuranväriä eli myyränharmaata, jota jo aiemmin käsittelinkin. Värihyrrällä tuo saattaa onnistua jotenkuten. Hyrrä pitää saada tasaiseen nopeaan liikkeeseen keskiharmaan ilmaantumiseksi. Harmaalle alueelle sijoittuu tuo tietämisen ja kokemuksen välinen kenttä.

Minulle harmaa on kokemuksena väritön, ilman omaa luonnetta, puute. Se on kokemukseni, tuntumani. Kukaan ei tiedä toisen kokemuksesta tai tuntumasta muuta kuin omastaan. Olkoon se arvokasta sinänsä, vaikkei kukaan ymmärtäisi sitä tai arvostaisi. Sitten on olemassa siniharmaita, taube, lämpimän harmaita, hopean harmaita, mutta tuo harmaa ei ole mikään niistä. Se on vain harmaa.

Lomalla oli aikaa lueskella ja katsella kaikessa rauhassa, vaikka tuota harmaata maisemaa. Odotetaan aina valkeaa joulua ja lunta keskitalven synkkyyteen, mutta jos ollaan rehellisiä, niin suurimman osan aikaa talvi on harmaata. Loputtomiin harmaita taivaita, niitä lonkeronvärisiä ja värittömiä saaria, lehdettömiä oksistoja ja jäätä.