Ceruleum / Ceruleum

kaappi

The sky blue or ceruleum, Azzurro, himmelblau, голубой (goluboi) is in a way also the color of our Independence Day. A color you miss and remember during the darkest time of the year. When was the last time you saw that glory?

In her book ”Aesthetic Sustainability” Kristine Harper defines the beauty to be one of the sustainable design features, just as I thought to myself. A time-resistant object, that is not promptly thrown away during one’s life and that you want to survive for generations to come, is beautiful. It acts, as Harper puts it, as an aesthetic nourishment. The emotion evoked by an object or thing (even music) elevates you above the everyday life in one way or another. It evokes emotions as a sensory experience and it is stored in memory and is nourishing from there.

Without aesthetic durability, the material properties of an object do not guarantee it a long life among us. No matter how environmentally friendly the product is, it is not enough. There is no bond between the user and the object and the goods become indifferent, discarded. According to the French philosopher Jean-Francois Lyotard, the general beauty experienced by people everywhere has the same characteristics. Such are, for example, homeliness, familiarity or slow fabrication and the aesthetically felt mark left by it. Sky blue, who could have anything against it. The same sky here with us and in China.

Aesthetic endurance requires a kind of falling in love or at least being delighted, mere indifference or “just ok” is not enough. Therefore, the blue cabinet travels with me through life in every change and giving it up would feel painful. Grandma Fanny’s shoe is also a treasure. In it, tenderness and craftsmanship, slow making have materialized into a shoe sometime in the late 19th century. We all certainly have such objects, either just for their beauty or for the memories, the lived life we ​​imagine being trapped within them.

Enjoying aesthetic nutrition requires (to quote Kandinsky) a quality from which he uses the concept of spiritual sensitivity in his book ”Über das Geistige in der Kunst”. Color causes sensual pleasure in the same way as delicacies in the mouth, in addition a tremor in the soul, somewhere deep inside a person. His concept is Innere Klang. Yes, Klang sounds much more brisk and almost masculine powerful compared to that trembling. I’d rather stick to a clang. Concepts like the soul and tremors easily makes my hair stand on end, but in that aesthetically enduring context, they are understandable. Something deeper than the surface also needs to be in color to stay in memory and nourish us.

Taivaansininen eli ceruleum, azzurro, himmelblau, голубой (goluboi) on tavallaan myös itsenäisyyspäivän väri. Väri, jota tänä vuoden pimeimpänä aikana kaipaa ja muistelee. Milloin sen kirkkauden viimeksi näkikään?

taivasta

Kristine Harper käsittelee kirjassaan Aesthetic Sustainability kauneutta eräänä kestävän muotoilun ominaisuutena juuri kuten olen itsekin ajatellut. Aikaa kestävä esine, jota ei henno heittää pois elämänsä aikana ja jonka haluaa säilyvän vielä jälkipolville, on kaunis. Se toimii, kuten Harper sen ilmaisee, esteettisenä ravintona (aesthetic nourishment). Esineen tai asian (vaikka musiikin) herättämä tunne nostaa arjen yläpuolelle tavalla tai toisella. Se herättää liikutuksen aistisena kokemuksena ja ravitsee siinä mielessä, että varastoituu muistiin raviten sieltä.

Ilman esteettistä kestävyyttä esineen materiaaliset ominaisuudet eivät takaa sille pitkää ikää keskuudessamme. Vaikka tuote olisi kuinka ympäristöystävällisesti tuotettu, se ei riitä. Sidettä käyttäjän ja esineen välille ei synny ja tavara muuttuu samantekeväksi, poisheitettäväksi. Ranskalaisen filosofin Jean-Francois Lyotardin mukaan yleisellä, ihmisten kaikkialla kokemalla kauneudella on samoja ominaisuuksia. Tällaisia ovat vaikkapa kotoisuus, tuttuus tai hidas valmistaminen ja siitä jäänyt esteettisesti koettu jälki. Taivaansininen, kenellä voisi olla mitään sitä vastaan. Sama taivas meillä ja Kiinassa.

Esteettinen kestävyys edellyttää eräänlaista rakastumista tai ainakin ihastumista, pelkkä välinpitämättömyys tai ”ihan ok” ei riitä. Siksi sininen kaappi kulkee elämän halki kaikissa muutoissa ja siitä luopuminen tuntuisi kipeältä. Myös Fanni-mummon kenkä on aarre. Siinä hellyys ja käsityötaito, hidas valmistaminen ovat materialisoituneet kengäksi joskus 1800-luvun lopulla. Kaikilla meillä on varmasti tällaisia esineitä joko ihan vain kauneutensa vuoksi tai muistojen, elämän, jonka kuvittelemme niiden sisään jääneen.

IMG_1051
Fanni-mummon kenkä lepää silkkisamettisella mekolla, jonka esteettisessä nautinnossa yhdistyvät aistisuus kosketuksena ja värinä.

IMG_1050

Esteettisestä ravinnosta nauttiminen edellyttää Kandinskya lainatakseni ominaisuutta, josta hän käyttää käsitettä spiritual sensitivity teoksessaan Über das Geistige in der Kunst. Väri aiheuttaa aistisen mielihyvän samaan tapaan kuin herkut suussa, sen lisäksi väristyksen sielussa, jossain ihmisen syövereissä. Hänen käsitteensä on innere Klang. Klang kuulostaa kyllä paljon reippaammalta ja lähes maskuliinisen voimakkaalta tuohon väristykseen verrattuna. Pitäytyisin mieluummin klangissa. Puheet sielusta ja väristyksistä helposti herättävät ihokarvat pystyyn, mutta tuossa esteettisesti kestävän kontekstissa ne ovat ymmärrettäviä. Jotain pintaa syvempää myös värissä on oltava säilyäkseen muistissa ja ravitakseen meitä.

IMG_1039

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s