When writing about fashion and decor, ornaments, or clothing, the stamp of vanity cannot be avoided. The peacock, that glorious manifestation of glowing iridescent blue, green, and turquoise, is often depicted to symbolize precisely vanity. According to some stories, the peacock helped Satan to paradise. However, the peacock has also been given completely different meanings throughout history. In early Christian culture, it has portrayed immortality and rebirth because of its ability to regrow its new glorious feathers. It is believed to eat venomous snakes and plants without harm. In addition, peacock meat is believed to be rotting (!). Art Nouveau took the peacock’s open arms as its own pet. In my mind, I see Oscar Wilde in a blue velvet jacket in his apartment decorated with peacock feathers. Here’s an interesting history of the peacock in fashion.

Peacocks were brought from India in the Old Testament period to the court of King Solomon. In India, that magnificent bird occurs in connection with several gods, the most famous being perhaps Krishna, to the head of which a peacock feather is attached. Krishna is often described as blue-skinned. Blue because what is incomprehensible to man, out of reach of the mind, is blue.

A variety of meanings have been found in the thousands of eyes of peacock feathers. That’s perhaps the reason why that bird is so fascinating, not only because of its coloring, but also because of its eyes. Watching, being seen, and gazing in all its dimensions is at the center of my research and work.

The turquoise sparkling waves of Petri Ala-Maunus’ painting also refer to some past, exaggerated, sublime beauty. Turquoise and aquamarine are closely related, the color of the sea, the turquoise of the pool.

Pictured is a confusing exhibition from the last Venice Biennale, Damien Hirst’s artificial “archaeological discoveries” from the seabed, made using millions of dollars. Damien Hirst presented coral-covered sculptures from an invented ancient culture on insane proportions. Confusion was caused by both the massiveness and the meanings of the project, why? That somehow intertwined the theme of the day about vanity and peacock.

Somehow in this year’s Habitare fair, I saw a kinship with the color world of Art Nouveau and the abundance of shapes and symbols.

Kirjoittaessa muodista ja sisustuksesta, koriste-esineistä tai vaatekappaleista ei voi välttyä turhamaisuuden leimalta. Riikinkukko, tuo hehkuvan irisoivan sinisen, vihreän ja turkoosin loistava ilmentymä on usein kuvattu symboloimaan juuri turhamaisuutta. Joidenkin kertomusten mukaan riikinkukko auttoi Saatanan paratiisiin. Riikinkukolle on kuitenkin annettu historian saatossa myös aivan muunlaisia merkityksiä. Varhaiskristillisessä kulttuurissa se on kuvannut kuolemattomuutta ja uudelleen syntymistä, koska sillä on kyky kasvattaa uudet loistokkaat sulkansa uudelleen. Sen on uskottu syövän myrkyllisiä käärmeitä ja kasveja vahingoittumatta. Lisäksi riikinkukon lihan on uskottu olevan mädäntymätöntä (!). Art Nouveau otti riikinkukon avosylin omaksi lemmikikseen. Mielessäni näen Oscar Wilden sinisessä samettitakissa riikinkukon sulilla koristellussa huoneistossaan. Täällä kiinnostavaa historiaa riikonkukosta muodissa.

Riikinkukkoja tuotiin jo vanhatestamentilliseen aikaan Intiasta kuningas Salomonin hoviin. Intiassa tuo upea lintu esiintyy useiden jumalien yhteydessä, tunnetuin ehkä Krishna, jonka päähän riikinkukon sulka on kiinnitetty. Krishnahan kuvataan usein sini-ihoisena. Sinisenä siksi, että ihmiselle käsittämätön, mielelle ulottumattomissa oleva on sinistä.

Monenlaisia merkityksiä on löydetty riikinkukon sulkien tuhansista silmistä. Siinä ehkä syy, miksi tuo lintu on niin kiehtova, paitsi värityksensä, myös silmiensä takia. Katsominen, nähdyksi tuleminen ja katse kaikkine ulottuvuuksineen on tutkimiseni ja työni keskiössä.

Petri Ala-Maunuksen turkoosit kuohut nekin viittaavat johonkin menneeseen, liioiteltuun, ylevään kauneuteen. Turkoosi ja akvamariini ovat läheistä sukua, meren väri, uima-altaan turkoosi.

Kuvassa hämmentävästä näyttelystä viime Venetsian Biennaalesta, Damien Hirstin keinotekoisesti miljoonilla toteutettua ”arkeologista löytöä” meren pohjasta. Damien Hirst esitteli mielettömissä mittasuhteissa korallien peittämiä keksityn muinaisen kulttuurin löydettyjä veistoksia. Hämmennystä aiheutti sekä hankkeen massiivisuus että merkitykset, miksi? Tuo nyt jotenkin kietoutui päivän teemaan turhamaisuudesta ja riikinkukosta.

Jotenkin tämän vuoden Habitaressa näin sukulaisuutta juuri Art Nouveaun värimaailmaan sekä muotojen ja symbolien runsauteen.