Pihlajanmarjat

IMG_0764
Ihana Huihui – villahame odottaa syksyä

IMG_0757

”Happamia”, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Saman sinooperin värin voi kuvailla myös pihlajanmarjan punaiseksi. Vauvapalstan huolestunut äiti kirjoittaa lapsensa syöneen näitä happamia marjoja ja tulleen kipeäksi. Eivät ole myrkyllisiä, jos ei pulu ole kakannut niihin. Marjat ovat vitamiinipommi, superfoodia ja ainakin kauniita. ”Pihlaja ei kanna kahta kuormaa.” Näin toinen kansanviisaus ennustaa siis vähälumista talvea.

Ruokailu on moniaistista touhua, jos mikä. Värit, maut, tuoksut, suutuntuma, kaikki sekoittuvat yhdeksi nautinnoksi. Estetiikan historiassa maku on kirvoittanut suuren määrän tekstejä ja teorioita. Maku siis visuaalisena ja taiteeseen sekä ympäristöön liittyvänä ilmiönä, ei suussa tuntuvana. Väreistä kirjoitettaessa olettamus on usein, että saatavilla on ohjeita ja niksejä miten saavuttaa kauniita ja harmonisia väriyhdistelmiä. Hyvä maku ei tästä diskurssista ole kaukana historiallisesti. Tänään makukeskustelu visuaalisista ilmiöistä haiskahtaa jo hieman museaaliselta. Kaikki käy. Kuitenkin arviointimme ja keskustelumme vilisee piilomerkityksiä. Väriasteikolla arvotetaan ja koodataan, jos ei aina hyvää makua, niin jotain sivistykseen, yhteiskunnalliseen asemaan ja kulttuuriseen pääomaan liittyvää.

Muistan ikuisesti oman opiskeluaikani professorin tokaisun vanhan Ateneum-rakennuksen piirustussalissa nähdessään violetin ja vihreän rinnakkain. ”Hirveää atskilaista tekotaiteellisuutta.”

Pierre Bourdieu, joka on kirjoittanut kulttuurisesta pääomasta ja mausta asui vuosia Algeriassa. Pohjois-Afrikan värit ja maut ovat olleet vaikuttamassa näihin teksteihin.

IMG_0774

Kuvassa kuitenkin huipil Meksikon matkalta. Toisaalta kuviot ja värit ovat yllättävän samankaltaisia kuin Kabiliassa (Algerian pohjoisosassa) näkemäni. Elämäni kaksi äärimmäistä värikokemusta liittyvät Meksikoon ja Intiaan. Huipilin kohdalla yllätin itseni kauhistelemasta akryylilankojen väriskaaloja. Mitään kirkkaampaa ja räikeämpää väriä on vaikea löytää. Tekotapa huipilissa on perinteinen, kolme kapeaa käsin kudottua kaitaletta yhdistettynä yhdeksi tunikaksi. Miksi ihmeessä olin niin närkästynyt näistä väreistä, olisinko tyytyväisempi länsimaista silmää viehättävistä luonnonväreillä värjätyistä haaleista ja murrettuista? Happamia sanoi…

IMG_0777

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s