Viheriä

hyrrä

Kielen ja värien suhde on outo. Monet sekä väriä että kieltä pohtineet, ovat päätyneet toteamaan, kuinka värit ovat kielen tavoittamattomissa. Feministifilosofi (sic!) Julia Kristeva muiden muassa pitää värejä alitajuisena, kielen ulkopuolella olevana. Ne kuuluvat aikaan ennen minää, lapsuuteen, jossa esineet ja minä eivät ole vielä eriytyneet. Siten värit myös aiheuttavat tietynlaisen kelluvan kentän kuulumatta todella esineisiin. Ne ovat uhka järjestykselle ja järjelle. Värit ovat vapauden valtakuntaa. Kristevan teksteissä väreistä toistuu myös pakeneminen.

”To fall into colour is to run out of words.”

Ronald Barthesille väri on fluid, nestemäinen, se leviää ja joustaa vapaasti. Näin siis nuo filosofit ja muut ammattiajattelijat väriä käsittävät.

Värinimien historia on kiehtovaa. Vihreän kohdalla se osuu erikoisen sekavaan kenttään. Välimeren kulttuureissa ja etenkin lähi-idässä puhuttaessa vihreistä ja sinisistä, on muodostettu termi grue (green ja blue, tietenkin englanninkielisen tukijayhteisön ehdoin). Grue on ikään kuin jana, jolle vihreät ja siniset sävyt sijoittuvat yhteydestään riippuen. Kelttiläisissä kielissä glas saattaa tarkoittaa samoin mitä tahansa meren, ruohon tai vaikkapa hopean värin väliltä. Tästä juontunee aikoinaan perhepiirissä käyty keskustelu, oliko se sohva sittenkin sininen vai vihreä.

Suomen kielen vihreä ja vihanta ovat samaa juurta, vihanta ja viha ovat myös samaa sukua, myrkyllisenä ja kateutena. Joissain sukulaiskielissä (liivin kielessä vi’iri) taas keltainen ja vihreä ovat sikin sokin.

Kuvassa kaikenlaisia värioppivälineitä, kuten kansio Josef Albersin väriharjoituksista (hurmaava serigrafiaversio) ja Bauhausin värihyrrä helpottamaan väriteorian havainnollistamista. Järkeen vetoavat välineet ja teoriat eivät sittenkään tunnu tavoittavan väreistä sitä kaikkein keskeisintä, elävää, nestemäistä, uhkaa järjestykselle ja ääriviivoille.

albers

Viheriästä ja vihannasta esimerkkinä vielä Hameau de la Reine 1783, Marie Antoinetten ”leikkimaaseutua” Versaillen reunoilla. Vihreä kylä pikkumökkeineen ja hyötypuutarhoineen, joka oli tarkoitettu kuningattaren laajennetuksi leikkimökiksi, Jean Jacques Rousseaun hengessä, luonnon aitouden ja maalaiselämän hyveellisyyden keinotekoinen kopio. Huvittavaksi tämän parin sadan vuoden takaisen Disneylandin tekee nykyturismin sekoittuminen ”autenttiseen” historialliseen miljööseen. Kuvassa on toiletti rakennettu yhteen mökeistä. Miten tämä sitten vihreään liittyikään, lähinnä kait tuohon Kristevan pakenemiseen väreihin, pakenemiseen todellisuudelta, järkevältä ja hyödylliseltä. Ikiaikaiseen toiveeseen.

pikkuversaille

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s