Napolinkeltainen ja Vincent / Neapolitan yellow and Vincent

IMG_0365

IMG_0332

In recent weeks, the social media stream has been filled with rapeseed fields and sunflowers, bright yellow. The color of the week must be yellow, and its wide spectrum inspired by Vincent van Gogh. Vincent would have been ecstatic about that rapeseed field in Southern Finland as well as the ripe wheat field in the southern French sun. How could you approach yellow like Vincent, ecstatic in the scorching heat other ways than admiring the sunflowers in a vase or wandering in the yellow field of rapeseed. From his yellow house in Arles, he wrote to his brother about yellow:

“And Soleil, une Lumiere que faute de mieux je ne peux appeler que jaune – jaune souffre pâle, lemon pâle, or. Que c’est Beau le jaune!” Arles 8/8/1888

Color is always in some substance. The substance reflects, scatters and absorbs light in its own way. The same color in a different material, is observed to be quite different. I will return to the names of colors, to those attractive stories, and to the materials themselves, to the attempts to reach the shades of nature with paints and pigments.

Neapolitan yellow has been the first artificial pigments of the glowing pure yellow used by artists. Like many other discarded dyes, it was dangerously toxic (lead antimonate). The yellow of the Neapolitan yellow, which is slightly orange in color, slammed into a completely different glow than the previously used earthly dull ochre yellow shade. Until the end of the 19th century, artists mostly ground their colors themselves or bought them from the nearest artist’s supply store, where the shopkeeper’s apprentice had ground them with their own hands and mixed them with oils and resins and packed them in zinc tubes. The invention of industrial manufacturing and chemical dye mixtures changed the contents of color tubes (often not unfortunately healthier) and also gradually the names of colors.

Neapolitan yellow carries the mind far away, where the yellow sun burns other colors. As theorists who have written about colors have noted (including Anita Albus, Michael Taussig, John Gage, Victoria Finlay) color has inevitably been intertwined with distant longing and exotic Otherness. In the names of colors, places far from here in the North flourished. Neapolitan yellow is one of many shades of yellow-colored masses of sulfur that erupt from volcanic soil. It resembles an orpiment (arsenic sulfide mineral) that has been used since ancient times.

Viimeviikkojen somevirta on täyttynyt rypsipelloista ja auringonkukista, keltaista keltaisemmista. Viikon värin on oltava keltainen ja vielä sen laaja kirjo Vincent van Goghin innoittamana. Vincent olisi hurmioitunut tuosta rypsipellosta samoin kuin kypsästä vehnäpellosta Etelä-Ranskan auringossa. Miten muuten keltaista voisi lähestyä kuin Vincentin tapaan haltioituneena polttavassa helteessä auringonkukkia maljakossa. Keltaisesta talostaan Arles’ssa hän kirjoitti veljelleen keltaisesta.

“Un soleil, une lumiere que faute de mieux je ne peux appeler que jaune – jaune souffre pâle, citron pâle, or. Que c’est beau le jaune!” Arles 12.8.1888

Väri on aina jossain aineessa. Aine heijastaa, hajottaa ja imee valoa omalla tavallaan. Sama väri eri aineessa, materiaalissa on havaittuna erilainen. Palaan vielä värien nimiin, niihin koukuttaviin tarinoihin, samalla myös itse materiaaleihin, yrityksiin tavoittaa luonnon sävyt maaleilla ja pigmenteillä.

Napolinkeltainen on ollut ensimmäisiä taiteilijoiden käyttämiä keinotekoisia hehkuvan puhtaan keltaisia pigmenttejä. Se, kuten monet muutkin käytöstä hävinneet värit, oli vaarallisen myrkyllistä (lyijyantimonaattia). Napolinkeltaisen hieman oranssiin vivahtava keltainen leiskui aivan toisenlaisella hohteelle kuin aiemmin käytetty murrettu sammuneen sävyinen keltaokra. 1800-luvun loppuun saakka taiteilijat jauhoivat useimmiten värinsä itse tai ostivat ne lähimmästä taiteilijatarvikekaupasta, jossa puolestaan puotipuksu oli ne omin käsin jauhanut sekä sekoittanut öljyihin ja hartseihin ja pakannut sinkkiputkiloihin. Teollisen valmistuksen ja kemiallisten väriseosten keksiminen muutti värituubien sisällöt (usein valitettavasti ei kuitenkaan terveellisemmiksi) ja samalla myös vähitellen värien nimet.

Napolinkeltainen kuljettaa mielen kauas pois, sinne missä keltainen aurinko polttaa muut värit. Kuten väreistä kirjottaneet teoreetikot ovat todenneet (mm Anita Albus, Michael Taussig, John Gage, Victoria Finlay) väri on ollut väistämättä kietoutuneena kaukokaipuuseen ja eksoottiseen Toiseuteen. Värinimissä jäivät elämään paikat kaukana täältä pohjolasta. Napolinkeltainen on yksi monista, tuliperäisestä maasta purkautuvan rikkipitoisen massan värinen keltainen. Se muistuttaa orpimenttia (arseenisulfidimineraalia), jota on käytetty muinaisista ajoista saakka.

IMG_0347

IMG_0340

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s