Kangasalan 250-vuotiaan kirkon seinään muurattu verikivi vuotaa tummuneen veren väriä. Verikiven tarina kertoo sen olevan Kuussalon Kaarinan mestauskivi. 1600-luvulla elänyt Kaarina-rukka oli korkea-arvoisen miehen lemmitty. Miehen suvun juonien seurauksen hän pääsi hengestään noitana. Koska talonpoikainen Kaarina oli syytön, hän vannoi, että todisteena siitä mestauskivi tulisi vuotamaan verta. Mestauskivi sitten sata vuotta myöhemmin muurattiin kivikirkon seinään. En ole aiemmin edes huomannut, että Kangasalan vaakunassa on veripisaroita tarinan innoittamana. (Meetoot kuulostavat hieman laimeilta näiden mestattujen tai muuriin muurattujen neitojen tarujen rinnalla).

Pilataan nyt rationaalisella selityksellä hieno ja opettavainen tarina. Kyynisempi opetus olkoon, että pysyköön kukin sääty omiensa parissa ja vähemmän kyyninen, että hyvyys tulee esiin ennemmin tai myöhemmin. (Kallistuisin ensimmäisen selityksen puoleen. Valtarakenteiden horjuttaminen on aina vaarallista.) Kivi on siis rautapitoinen ja erityisesti kostealla kelillä siitä tihkuu punaista nestettä. Suurin osa tummimmasta punaisesta sävystä esineissä on peräisin juuri rautayhdisteestä.

Rautaoksidit tuottavat muitakin tumman punaisia sävyjä, kuten edellisessä jutussani mainittua caput mortuum-pigmenttiä. Verikivi eli hematiitti on mielestäni kiehtovimpia korukiviä. Se näyttää ensisilmäyksellä mustalta, mutta valonsäteiden osuessa siihen, kivi paljastaa hehkuvan punaisen. Tuota mustanpuhuvaa kiveä käytettiin erityisesti viktoriaanisena aikaan surukoruissa.

Lasiesineissä väri näyttäytyy hieman hematiitin kaltaisena valaistuksesta riippuen joko lähes mustana tai punertavan violettina, kuten Sarpanevan lintupullossa tai Kerttu Nurmisen Iittalan 125-juhlavuoden kipossa. Mariskoolin sävy lienee vielä lähempänä.