The color of the week was chosen from the summer delicacy I am looking for at Tammela Market. The almost black-red of a dark cherry has an ominous name, caput mortuum. It finally sounds and stinks death. I recall this color pigment as fascinating, inevitably the color was associated with depth, when I bought that shade for tempera painting. The absolute delicacy of summer, the dark cherry is just that glowing red in its depth. Darkest of dark red is the last shades of visible light in the color spectrum before infrared, which is invisible to humans. Perhaps even that physical quality can be associated with an image pulsating towards death. However, Caput mortuum did not get its name from death but from the heating of alchemical chemicals left over from the bottoms of the tubes. The name itself sounds fascinating. The color names deserve their own stories. It seems that one’s everyday language is impoverished from these crimson lakes and caput mortuums.
The dark red flowers have some similar flair and melancholy
In oriental rugs, darkest dark red is equated with bright, more glowing reds. Carpets have always been attractive and for me they must be red. The carpets were dyed with a he roots of the Madder plant (rubia tinctorium), which is reminiscent of the Alizar madder of oil paint tubes. The tube was used often first when painting, its glowing shiny shade seemed to fit almost anything.
Viikon väri valikoitui kesäherkusta, jota haen Tammelan torilta. Tumman kirsikan lähes mustalla punaisella on pahaa enteilevä nimi, caput mortuum. Se kuulostaa lopulta ja haiskahtaa kalmalta. Muistelen aikoinaan väripigmenttejä temperamaalausta varten ostaessani sen sävyn kiehtovana, väistämättä väriin liittyi syvyyttä. Kesän ehdoton herkku tumma kirsikka on juuri tuota syvyydessään hehkuvaa punaista. Tummista tummin punainen on värispektrissä viimeisiä näkyvän valon sävyjä ennen ihmiselle näkymätöntä infrapunaista. Ehkä tuohon ihan fysikaaliseen ominaisuuteenkin voi liittää kohti kuolemaa sykkivän mielikuvan. Caput mortuum ei kuitenkaan saanut nimeään kuolemasta vaan alkemistien kemikaalien kuumennuksesta putkiloiden pohjille jääneistä jämistä. Nimi sinänsä kuulostaa kiehtovalta. Värinimet ansaitsevatkin ihan omat tarinansa. Tuntuu, että oma arkikieli on köyhtynyt näistä kraplakoista ja caput mortuumeista.
Tumman punaisissa kukissa on jotain samankaltaista uhkeutta ja melankoliaa.
Itämaisissa matoissa tummista tummin punainen rinnastuu kirkkaisiin hehkuvampiin punaisiin. Matot ovat aina vetäneet puoleensa ja nimenomaan niiden on oltava punasävyisiä. Matot värjättiin värimataralla, josta muistuu taas mieleen öljyvärituubien Alizarin madder. Madder siis on englanniksi matara, kasvi, josta erisävyisiä punaisia uutetaan. Tuubi kului melkein ensimmäisenä maalatessa, sen hehkuva kiiltävä sävy tuntui sopivan lähes kaikkeen.
