Siniset kuviot lainassa / Borrowed blue patterns

IMG_0250

Speaking of blue, and especially ultramarine blue, there are a lot of blue-patterned heritage vessels in the cupboard. These are on loan from my mother’s cupboard, but the patterns themselves are also on loan from distant Eastern cultures. The blue-patterned white porcelain objects represent their own visual world. There are meandering stories between continents and cultures in this world. Cultural ownership is a difficult theme. Where is the subtle line between influence, inspiration, and cultural appropriation?

The source of the aesthetics of this porcelain tableware can be found in the territory of present-day Iraq, and from there this still-eye-catching color combination with patterns has traveled to Persia and China, from where explorers brought them to Europe. Early European copies of the desired blue-patterned porcelain were made for the mighty family of Medici in Florence.

Europeans tried to uncover the secret of making white blue-patterned porcelain items for decades. Before that, objects had to be imported from far and wide. Centuries later, after the successful manufacture, the vessels ended up in workers’ homes in Tampere, like these Pheasants. The pattern, in turn, was inherited from the Swedish Röstrand factory to Arabia (a Finnish porcelain company), and the same decoration was also popular in Britain. The protagonist himself is barely recognizable as a pheasant, it is more reminiscent of the Phoenix bird of the fables rising from the ashes. The Pheasant dishes in the caches of my mother’s cupboards are inherited from numerous households and from the long period of the manufacture of the entire Arabian tableware from the 19th century to the 1940s.

Somewhere in between is probably the boundary line for cultural appropriation. At each stage, power relations have defined the cultural boundaries of ownership and inspiration from aesthetics alone. The boundaries of appropriation and colonialism follow each other.

The lovely landscapes and animals at the bottom of the dishes can also be classified as kitsch if such classifications are no longer valid for anyone.

”I do not see the wisdom of decorating dinner-plates with sunsets and soup-plates with moonlight scenes. I do not think it adds anything to the pleasure of the canvas-back duck to take it out of such glories. Besides, we do not want a soup-plate whose bottom seems to vanish in the distance. One feels neither safe nor comfortable under such conditions.” (Oscar Wilde 1879, Essays)

Attached is a picture of the landscape plate Made in England, inspired by Oscar Wilde’s previous comment.

Sinisestä, ja erityisesti ultramariininsinisestä puheen ollen, astiakaapista löytyy paljonkin sinikuvioisia perintöastioita. Nämä ovat lainassa äidin kaapista, mutta kuviot itse ovat myös lainassa kaukaisista idän kulttuureista. Sinikuvioiset valkoiset posliiniesineet edustavat omaa visuaalista maailmaansa. Tässä maailmassa on polveilevia tarinoita maanosien ja kulttuurien välillä. Kulttuurinen omiminen on vaikea teema. Missä kulkee hienoinen rajalinja vaikutteiden ottamisen ja kulttuurisen omimisen välillä?

Näiden posliiniastioiden estetiikan alkulähde löytyy nykyisen Irakin alueelta ja sieltä tämä edelleen ihmissilmää hellivä väriyhdistelmä kuvioineen on kulkeutunut Persiaan ja Kiinaan, josta puolestaan löytöretkeilijöiden matkassa Eurooppaan. Varhaiset eurooppalaiset kopiot halutusta sinikuvioisesta posliinista valmistettiin Medicien mahtisuvulle Firenzessä.

Eurooppalaiset yrittivät selvittää valkoisten sinikuvioisten posliiniesineiden valmistuksen salaisuutta vuosikymmeniä. Sitä ennen esineet oli tuotava kaukomailta. Valmistuksen viimein onnistuttua astiat päätyivät vuosisatojen kuluttua työläiskoteihinkin Tampereelle, kuten nämä Fasaanit. Siirtokuva oli peritty puolestaan ruotsalaiselta Röstrandin tehtaalta Arabialle ja aihe oli suosittu myös Britanniassa. itse päähenkilöä tuskin tunnistaa fasaaniksi, se muistuttaa enemmän tarujen tuhkasta nousevaa Feeniks -lintua. Äidin kaapin kätköissä lojuvat Fasaani-astiat ovat lukuisista huusholleista perittyjä ja ajallisesti koko Arabian astiaston valmistuksen ajoilta 1800-luvulta 1940-luvulle.

Jossain kulkeutumisten välissä lienee rajalinja kulttuuriselle omimiselle. Jokaisessa vaiheessa valtasuhteet ovat määritelleet omimisen ja pelkästään estetiikasta inspiroitumisen rajoja. Omimisen ja kolonialismin rajat myötäilevät toisiaan.

Ihastuttavat maisemat ja eläimet astioiden pohjalla voi myös luokitella kitshiksi, jos sellaisia luokituksia nyt kukaan enää kaipailee.

IMG_0235

IMG_0229

”I do not see the wisdom of decorating dinner-plates with sunsets and soup-plates with moonlight scenes. I do not think it adds anything to the pleasure of the canvas-back duck to take it out of such glories. Besides, we do not want a soup-plate whose bottom seems to vanish in the distance. One feels neither safe nor comfortable under such conditions.” (Oscar Wilde 1879, Essays)

Ohessa vielä edellisen Oscar Wilden kommentin innoittamana kuva maisemalautasesta Made in England.

IMG_0248

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s